Elämän suurten asioiden äärellä..

[annikay]

Kyllä elämä on täynnä yllätyksiä,suruja, iloisia hetkiä. Mutta täällä me vaan ollaan pienen hetken ja lähdemme sitten pois. Pitäisi muistaa nauttia ja elää tietäen ettei se tule kestämään ikuisuuksia

[Ropsteri]

Surullista kyllä, tämä topicci on tämän foorumin aidoin asia. Hatunnosto hienosta muistoajelusta, oli varmasti liiankin tunteellista. Jaksamista, iloa ja valoa sekä kaikkea hyvää!

[annikay]

Tämä ei nyt ole mun tsätti mut tuntuu että pitäis keventää sydäntäni täällä. Riikka meidän 22v tytär raiskattiin ja 6 päivää myöhemmin hän teki itsemurhan. Tätä ei ole helppo kirjoittaa mutta se jotenki tuntuu että se on pakko tehdä. Kesällä minä ostin sitten ensimäisen pyörän, ajattelin että se pitää olla jotain pelottavaa, tarpeeks vaikeaa , olinhan jo 52v silloin. No tulihan siinä muuta ajateltavaa kun piti opetella pyörällä ajamaan, myöhemmin mieheni hankki myös oman pyörän. Kai sitä ajatteli että sitä vois jotenkin kostaa tälle raiskaajalle joka ei saanut edes syytettä, syyttäjän mukaan pelkät textiviestit eivät riitä todistamaan sitä. No kyllähän mussa on paljon vihaa, katkeruutta,ikävää paljon. Mutta kesäkuun alussa tapahtui ihme, ainakin mun mielestä. Työkaverini Tony kyseli aamulla töihin tullessaan oliko mulla joskus nuoruudessa tapana käydä läheisellä hiekkakuopilla uimassa, no olihan mulla 30v sitten parikymppisenä. No hän kaivo esiin sormuksen jonka oli löytänyt sellaisella haravalla 10 cm syvyydestä, jossa luki sisällä ANNIKA ja päällä RAKKAUS VOITTAA. Tilasin sen 15vuotiaana Suosikki lehdestä, siskonikin muistaa sormuksen hyvin. Mä en voi ymmärtää sitä todeks, me kumminkin asutaan kaupungissa ja siellä käy paljon ihmisiä uimassa. Ja Toni sanoi tiennensä heti kenen sormus oli. Toni oli mun ja Riikan työkaveri, olltiin kaikki samassa työpaikassa. Minä pidin sitä heti viestinä Riikallta joka halus viestittää että tässä maailmassa on jo tarpeeks pahuutta ja kyllä paha saa palkkansa ilman meitäkin. Meillä on toinenkin tytär joka tarvitsee meitä vielä pitkään ja kyllähän se RAKKAUS VOITTAA.
http://online.osterbottenstidning.fi/Artikel/Visa/30296

[isalmela]

Kylmät väreet meni pitkin selkää tuota Annikan juttua lukiessa. Noissa tilanteissa on varmasti liikuttu melkoisissa tunnekuohuissa. Eipä tähän muuta oikein osaa sanoa.

[norsunkorva]

[quote="annikay"]Tämä ei nyt ole mun tsätti mut tuntuu että pitäis keventää sydäntäni täällä. Riikka meidän 22v tytär raiskattiin ja 6 päivää myöhemmin hän teki itsemurhan. Tätä ei ole helppo kirjoittaa mutta se jotenki tuntuu että se on pakko tehdä. Kesällä minä ostin sitten ensimäisen pyörän, ajattelin että se pitää olla jotain pelottavaa, tarpeeks vaikeaa , olinhan jo 52v silloin. No tulihan siinä muuta ajateltavaa kun piti opetella pyörällä ajamaan, myöhemmin mieheni hankki myös oman pyörän. Kai sitä ajatteli että sitä vois jotenkin kostaa tälle raiskaajalle joka ei saanut edes syytettä, syyttäjän mukaan pelkät textiviestit eivät riitä todistamaan sitä. No kyllähän mussa on paljon vihaa, katkeruutta,ikävää paljon. Mutta kesäkuun alussa tapahtui ihme, ainakin mun mielestä. Työkaverini Tony kyseli aamulla töihin tullessaan oliko mulla joskus nuoruudessa tapana käydä läheisellä hiekkakuopilla uimassa, no olihan mulla 30v sitten parikymppisenä. No hän kaivo esiin sormuksen jonka oli löytänyt sellaisella haravalla 10 cm syvyydestä, jossa luki sisällä ANNIKA ja päällä RAKKAUS VOITTAA. Tilasin sen 15vuotiaana Suosikki lehdestä, siskonikin muistaa sormuksen hyvin. Mä en voi ymmärtää sitä todeks, me kumminkin asutaan kaupungissa ja siellä käy paljon ihmisiä uimassa. Ja Toni sanoi tiennensä heti kenen sormus oli. Toni oli mun ja Riikan työkaveri, olltiin kaikki samassa työpaikassa. Minä pidin sitä heti viestinä Riikallta joka halus viestittää että tässä maailmassa on jo tarpeeks pahuutta ja kyllä paha saa palkkansa ilman meitäkin. Meillä on toinenkin tytär joka tarvitsee meitä vielä pitkään ja kyllähän se RAKKAUS VOITTAA.


..nyt ..jotenkin..olo on NIIN tyhjä tän Annikan jutun selvittyä..luettuani...minullakin...etten tiedä mitä sanois..
Voi meitä ihmisparkoja.. ...ei oo sanoja...millä vois lohduttaa...tuntee miten viha tollasten tekijöitä kohtaan nousee itelläkin...en tiedä jos omalle kohdalle ..tyttärelleni... sattuis..miten vois selvitä ettei tekis mitään...loppupeleissä..todella typerääkin..kun takaisin ei häntä kuitenkaan sais...
Kyllä tää maailma on paha paikka...ja ihmiset...petoja...toisilleen...

[annikay]

Oon tänä kesänä kuunnellut paljon Popedan, Mä elän vieläkin. En tiedä se jotenkin lohduttaa, sanoma on hyvä

[Taata]

Elämä ei ole reilua eikä edes tasapuolista mutta niin se vaan taitaa mennä.
Paljon on matkalla hankaluuksia mutta paljon on matkalla hyvääkin, nautitaan hyvästä ja kestetään loput.
En lähde syvällisiä kirjoittelemaan, toivon voimia ja jaksamista ihan kaikille jotka ovat kovia menetyksiä kokeneet.