ma^ko kirjoitti:Ihan oikeasti, mihin tuota navia tarvitsee prätkässä?
Pyörässä sitä nimenomaan tarvitseekin oudoissa maissa liikkuessaan, kun ei ehdi lukemaan karttaa koko ajan. Itse olen ajanut tänä kesänä noin 4000 km pyörällä Suomen ulkopuolella Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Puolassa, Ranskassa ja Espanjassa koko ajan tuo kotelo tangossa. Suomessa en ole sitä käyttänyt, kun olen ajanut tutumpia reittejä.
Kartta silti tarvitaan, koska navi tarjoaa kuitenkin välillä järjettömiä reittejä, jotka varmasti vievät perille, sitten ajastaan. Pieni esimerkki marraskuun puolivälistä, kun ajoin pyörän Hollannista Barcelonaan 1500 km kahdessa päivässä. Olin katsonut matkan varrelta Dijonista kaupungin ulkolaidalta kehätien varrelta halvan hotellin ja pannut sen valmiiksi kohteeksi naviin.
Lähestyin kaupunkia moottoritietä pitkin säkkipimeässä ja tosi märässä sumussa noin 9 tuntia ajomatkaa jo takana. Tauolla katsoin kartasta, että mihin asti kannattaa pitää se moottoritie, ettei lähde siinä kelissä oikomaan pikkupolkuja. Noin 40-50 km ennen kaupunkia navi alkoi ehdottaa, että poistu moottoritieltä seuraavassa liittymässä ja tätä jatkui jokaisessa liittymässä, kunnes lopulta poistuin kartalta arvioimassani liittymässä. Ajoin suoraan hotellin pihaan navin avustamana klo 21:30. Ei todellakaan tehnyt mieli lueskella karttaa säkkipimeässä siinä kelissä jossain moottoritien penkalla.
Seuraavana iltana saavuin jo paljon mukavammassa kelissä Barcelonaan, vaikka oli ihan yhtä pimeää. Taas navi neuvoi suoraan hotellin ovelle aika monen mutkan kautta ja taas olin katsonut etukäteen kartasta mielestäni järkevän reitin ennakkoon.
Eli suuret linjat kartasta ja yksityiskohdat navista ja homma hoituu.
Ei sitä tutuilla vakioreiteillä tarvitse vaikka ajaisi H:ki- Rovaniemi -H:ki kerran päivässä vuodet läpeensä

Mutta (ulkomailla) suurissa kaupungeissa se on ehdoton autolla ja
etenkin moottoripyörällä.
Tietenkään oikea bikeri ei sitä tarvitse, eihän se tarvitse edes jousia tai ilmakumirenkaita pyörään
