http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/ ... 1209259583
"Ranska aikoo ensimmäisenä EU-maana rajoittaa biopolttoaineiden valmistusta ja myyntiä. Maan hallitus päätti viime keskiviikkona, että biomassan osuus polttoaineissa saa olla korkeintaan seitsemän prosenttia.
Ranska perustelee päätöstään ilmastonsuojelullisilla syillä. Samoilla linjoilla on EU, joka suunnittelee E10-bensiinille rajoituksia ja uhkaa lopettaa biopolttoaineiden valmistukseen jaettavat tukiaiset. E10-bensiinin taru saattaa päättyä siihen.
Bryssel päättää asiasta lähiviikkoina. Ensi vuoden loppuun mennessä jäsenmaiden odotetaan hyväksyvän esityksen. Ranska haluaa saada EU:n tapaan kuriin nimenomaan elintarvikkeiksi sopivien kasvien käytön polttoaineissa.
Hallitusta huolettaa ympäristökysymysten ohella myös se, että elintarvikkeiden hinnat kallistuvat. Sitä vastoin se lupaa tukea esimerkiksi puusta, oljesta tai levästä valmistetun biopolttoaineen tuotantoa.
E10-bensiiniin sekoitetun bioetanolin valmistuksessa käytetään pääasiassa maissia, sokeriruokoa, viljaa ja perunaa. Biodieseliä taas tehdään muun muassa palmuöljystä, rapsista, rypsistä, soijasta ja mäntyöljystä.
Suomessa ST1 valmistaa viidessä tehtaassa RE85- korkeaseosetanolia kotimaisesta biojäteraaka-aineesta. EU:n rajoitussuunnitelmien ei pitäisi koskea tällaista valmistusta.
EU-komissio on tähän asti suosinut biopolttoaineita ilmaston pelastajana. Nyt kurssi kääntyy päälaelleen ilmastokomissaari Connie Hedegaardin ja energiakomissaari Günther Oettingerin sorvattua uudet säännöt.
Nykyisen ohjeistuksen mukaan biopolttoaineiden ja sähköautoille tuotetun ekosähkön osuus liikenteen enrgiankulutuksesta pitää asettua vuoteen 2020 mennessä kymmeneen prosenttiin. Tällä hetkellä mennään vasta neljässä prosentissa. Vanhassa tavoitteessa hiilidioksidipäästöt laskisivat kuusi prosenttia.
Uusien sääntöjen mukaan tavoitteena on pudottaa biopolttoaineiden osuutta liikenteessä vuoteen 2020 mennessä viiteen prosenttiin.
EU:n uudet suunnitelmat perustuvat tutkimuksiin, joiden mukaan viljelyn laajentaminen polttoaineiden valmistukseen saastuttaa ilmastoa luultua enemmän.
Suomessa 95 E10-bensiini tuli markkinoille 95E:n tilalle viime vuoden alusta. Nykyinen 95 sisältää enintään kymmenen prosenttia etanolia. "
En tiedä kuinka käy, mutta jännäksi menee
